Ruoka ja ateriat

Ruokailutoimintaa tulisi harjoittaa kokonaisvaltaisesta näkökulmasta katsoen. Kunnan ruokailutoiminnan tulee pedagogisella tavalla tukea ihmisiä tekemään kestäviä ja terveellisiä valintoja pitkäaikaisesti suotuisten ruokatottumusten puolesta. Kokonaisvaltainen perspektiivi merkitsee, että ruoka ja ateriat ovat osa suurempaa kokonaisuutta jonka tavoitteena on kunnan asukkaiden hyvinvointi koko heidän elämänsä ajan. Terve ja ravitseva ruoka on hyvinvoinnille tärkeä edellytys.

Alice äpple Foto: Mostphotos

Ateriat ovat elämässämme keskeisiä. Ne ovat tärkeitä nautinnon ja ilon lähteitä, keräävät ihmisiä yhteen ja toimivat kulttuurin kantajina. Aterioiden tulee välittää ruokailoa ja vaalia perinteistä ruokakulttuuria sekä edistää modernin ruoan kehittämistä. Aterioiden on pyrittävä olemaan vaihtelevia ja tarjonnassaan leveitä. Ruoassa ja raaka-aineissa on tuotava esille alkuperä ja vaikutus ilmastoon ja ympäristöön. 

Ateriamalli

Elintarvikeviraston ateriamalli koostuu kuudesta osa-alueesta, joiden avulla julkisiin aterioihin tuodaan ruokailoa ja kestävyyttä. 

Hyvä ja Viihtyisä – hyväksi ja viihtyisäksi koettu ateria on takuu sille, että ruoka todella päätyy vatsaan.
Ravitseva ja Turvallinen – hyvä ateria on myös ravitseva ja turvallinen syödä.
Ympäristöystävällinen – aterian tulisi myötävaikuttaa ympäristön kannalta kestävään kehitykseen ja edesauttaa valtakunnallisten tavoitteiden saavuttamista.
Integroitu – ateria voidaan nähdä resurssina, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi pedagogisessa toiminnassa.

Haningen malli - inspiraatioruokalista

Haningen malli, inspiraatioruokalista, laaditaan elintarvikeviraston neuvoja noudattaen. Inspiraatioruokalista ohjaa, mitä pääaineksia ruoanlaitossa käytetään ja kuinka usein ja milloin niitä tarjotaan. Lista varmistaa myös, että kaikki esikoulut ja koulut tarjoavat lapsille hyvän, ravitsevan ja ympäristönäkökulmasta kestävän koululounaan. Kaikille resepteille sekä inspiraatioruokalistalle kokonaisuudessaan tehdään ravintolaskelma, kustannuslaskelma ja ilmastolaskelma jokaista lukukautta kohti.

Usein esikoulujen ja koulujen kokit valitsevat jonkun toisen ruokalajin, kuin mitä listalla lukee, käyttäen suunniteltua inspiraatioruokalistaa lähtökohtanaan ja opintolähteenään. Monet keittiöt tarjoavat myös useampia ruokalajeja. Koulujen ruokalistat sekä inspiraatioruokalista löytyvät kouluruokasovelluksesta nimeltä Skolmatsappen (ruotsiksi):

Haningen koulujen ruokalistat
Tietoa skolmaten.se -palvelusta ja maksuttomasta sovelluksesta


Tiesitkö?

Haningen esikouluissa ja kouluissa toimii kaikkiaan 65 kunnan omistamaa keittiötä, joista melkein kaikki laittavat ruokaa paikan päällä hyvin varustetuissa ruoanlaittokeittiöissä. Kokit käyttävät hyviä raaka-aineita ja minimoivat siten täysvalmisteiden käytön.


Haluamme kuulla mielipiteesi

Haluamme ruokavieraidemme olevan tyytyväisiä, joten älä pelkää ottaa yhteyttä lapsesi esikoulun kokkiin, koulun keittiöpäällikköön tai ruokavaliostrategiin, mikäli mietit jotakin. Koulujen ruokaneuvostoissa lapset saavat tulla osallisiksi siitä, mitä tarjotaan ja miksi, ja samalla he saavat kehittää aterioinnin ympäristöä ja itse ateriointikokemusta.

Ruokailutoiminnan korkeimman vastuun kantavat esikoulupäällikkö ja rehtori.

Hyvää ruokahalua!

Yhteystiedot

Catarina Heilborn
Ruokavaliostrategi
Kunnanjohtohallinto
08-606 70 97
catarina.heilborn@haninge.se

Kokeile sovellustamme

Skolmatsappen
Tästä voit maksutta ladata älypuhelimeesi sovelluksen, josta näet Haningen kouluruokaloiden ruokalistan. Sovelluksen nimi on "Skolmaten" ja se voidaan ladata sekä iPhone- että Androidlaitteisiin.
Lue lisää (ruotsiksi)

Senast uppdaterad: 18 mars 2022